Vilma Veijanen
Palkkahallinnon asiantuntija
perhevapaalla
Olen Vilma, ValtaGroupin tiimin toinen Seinäjoen vahvistus, jolla hymy ei hyydy kesken kiireisenkään palkkakatkon. Olen aloittanut ValtaGroupilla joulukuussa 2022 HR-asiantuntijana ja tehtäviini kuuluvat palkkahallinnon HR-tehtävistä ja laskutuksesta vastaaminen. Työnkuvaani kuuluu monipuolisesti myös muita taloushallinnon tehtäviä.
Päädyin henkilöstöpalvelualalle ikään kuin vahingossa tradenomiopintoihin liittyvän työharjoittelun ja kesätyön kautta, kun alun perin parin kuukauden kesätyöpestistä tulikin ensimmäinen vakituinen työpaikkani. Palasin hetkeksi takaisin koulun penkille suorittamaan opintoni loppuun rauhassa. Kun valmistuminen häämötti, jatkoin tuttujen henkilöstöalan tehtävien parissa, tällä kertaa uuden työnantajan palveluksessa. Rekrytointi ja HR-hommat vaihtuivat kuitenkin pian palkkahallinnon puolelle, jossa tarkka ja täsmällinen luonteeni pääsi paremmin oikeuksiinsa.
Toimiva palkkahallinto ja laskutus takaavat tyytyväiset työntekijät ja asiakkaat
Toimiva palkanlaskenta on yksi merkittävimmistä työtyytyväisyyteen vaikuttavista tekijöistä ja tämän vuoksi meidänkin prioriteettimme. Työssäni minulle tärkeintä onkin huolehtia, että kaikki tapahtuu oikein ja ajallaan. Olen työyhteisömme itsenäinen puurtaja, jolle tiukat deadlinet, numeroiden pyörittely ja työehtosopimusten tulkinta eivät aiheuta harmaita hiuksia. Työntekijämme ja asiakkaamme voivat luottaa siihen, että palkkahallinto ja laskutus ovat asiantuntevissa käsissä.
Apua ja tukea palkkahallinnon kysymyksiin
Odotan eniten työssäni sitä, että automatisaatiota hyödyntäviä ja järjestelmällisiä toimintamalleja kehittämällä, voin helpottaa niin omien ValtaGroupin työkavereiden kuin asiakkaidemme arkea. Kun arki on mahdollisimman sujuvaa ja vaivatonta, niin saamme keskittyä siihen mitä parhaimmin taidamme ja mistä työssämme nautimme. Vastaan mielelläni kysymyksiisi, mikäli esim. työajan lyhennykset, arkipyhäkorvaukset tai vuosilomien kertyminen askarruttavat sinua.