Olli-Pekka Niemitalo

Myynti ja rekrytointi

Minusta piti tulla ammattimuusikko, mutta suunnan muutti Meiju Suvaksen kappale Pure Mua.

Muistan sen elokuisen aamun vuonna 2004, kun aloin etsiä oikeita töitä. Soitin isälleni ja kysyin, että mitä tekevät toimistotarvikemyyjät. Hän vastasi, että älä ainakaan sinne hae. Oli siis täysin luonnollista tehdä hakemus mahdollisimman pian. Vuodesta 2004 saakka olen työskennellyt myynnin parissa, koska läpäisin myös haastattelun. Minulla kävi tuuri, sillä ensimmäisellä työnantajallani opin todella systematiikan, oman työn suunnittelun ja pitkänteisyyden merkityksen. Työnantajaonni on seurannut myös sen jälkeen!

Alusta saakka työelämä on ollut minulle eräänlaista leikkiä – jos sinulla on mahdollisuus tehdä merkityksellisiä juttuja mielenkiintoisten ihmisten kanssa, niin miksi et tekisi? Työelämä on tarjonnut minulle bussilastillisen hyviä ystäviä, pitkän ja antoisan matkan itseeni sekä joka päivä mahdollisuuden oppia jotain uutta. Asiakastyössä ja johtamisessa minua on aina kiehtonut ihminen. Ja ongelmat – niitä pitää ratkaista!

Olen innossani tästä mahdollisuudesta liittyä rakentamaan ValtaGroupia, koska meidän ydintehtävämme on löytää ihmisille uusia mahdollisuuksia, jotta he pääsevät tekemään merkityksellisiä juttuja mielenkiintoisten ihmisten kanssa.

Voiko ValtaGroupista kasvaa valtakunnallinen toimija, jossa todella kohdataan ihminen? Lempiajatteliaani Esa Saarista lainaten: ehkä, se on täysin mahdollista!

Ota rohkeasti yhteyttä.

Varaa maksuton käynti minulta